21.2.2009

Pihapiirin lehtipuita ja -pensaita


Acer rubrum, Punavaahtera

Puolen hehtaarin tontti mahdollistaa jonkun verran puuvartisten kasvattelua. Ostaessani tilan syksyllä 1997 kasvoi talon läheisyydessä arviolta noin satavuotiaita koivuja, joista suurin osa lahovikaisina oli välittömän kaatamisen tarpeessa. Samalla kun kaadatin pois kymmeniä metrejä korkean "kuusiaidan" tontin pohjoisrajalta kaadettiin jättikoivuista ne, jotka pahiten uhkasivat rakennuksia mahdollisen rysähdyksen tapahtuessa. Pikku hiljaa kuluneen kymmenen vuoden aikana jättikoivut saivat yksi toisensa jälkeen lähteä ja tilalle on istutettu "vähän kaikennäköistä".

Tämä piha on eittämättä keräilijän piha ja se näkyy intona hankkia puita ja puskia, joita tontilla ei vielä ole. Arboretum on liian hieno sana harrastajan kokoelmalle, mutta elinaikanani toivoisin näkeväni edes osan puolisoni kanssa yhdessä istuttamistamme puista hieman suurempana kuin piiskataimena. Pienenä kokoelmana, innoittajana luoda puutarhasta monilajinen myös lehtipuiden ja -pensaiden osalta.

Syreenit ja hedelmäpuut olen listannut erikseen, tässä pihan muut "lehtivät":
Acer platanoides
Acer platanoides ’Drummondii’
Acer rubrum
Aesculus hippocastanum
Amelanchier alnifolia
Amelanchier laevis
Aronia mitchurinii ’Viking’
Berberis thunbergii
Betula pendula
Buddleja davidii ’Harlequin’
Buddleja davidii ’Ile deFrance’
Cercidiphyllum japonicum
Chaenomeles japonica
Chamaecytisus purpureus
Cornus alba ’Kesselringii’
Cornus alba ’Elegantissima’
Coryllus avellana ’Contorta’
Corylus avellana
Corylus avellana ’Fuscorubra’
Cotoneaster dammeri ’Eichholz’
Cotoneaster lucidus
Crataegus douglasii
Crataegus laevigata
Crataegus laevigata ’Variegata’
Daphne mezereum
Elaeagnus commutata
Euonymus planipes
Exochorda racemosa
Forsythia ovata
Fothergilla
Hydrangea paniculata ’Praecox’
Hydrangea paniculata ’Limelight’
Hydrangea paniculata ’Mustila’
Hydrangea paniculata grandiflora
Kolkwitzia amabilis
Laburnum alpinum
Larix kaempferi ’Stiff Weeping’
Lonicera tatarica
Lonicera x bella ’Dropmore’
Lonicera xylosteum ’Poutapilvi’
Mahonia aquifolium
Malus tschonoskii
Philadelphus x lemonei ’Tähtisilmä’
Philadelphus x virginialis
Physocarpus opulifolius
Physocarpus opulifolius ’Diabolo’
Potentilla tridentata ’Nuuk’
Prunus padus
Prunus tenella ’Fire Hill’
Quercus robur
Quercus rubra
Rhus coriaria
Rubus odotarus
Sambucus nicra ’Madonna’
Sambucus nigra
Sambucus nigra ’Aurea’
Sambucus racemosa
Sorboestoneasten pozdnjakovii
Sorbus ’Dodong’
Sorbus aucuparia
Sorbus intermedia
Sorbus koehneana
Spiraea beauverdiana
Spiraea betulifolia
Spiraea japonica
Spiraea japonica ’Little Princess’
Spiraea x cinerea ’Grefsheim’
Symphoricarpos albus
Ulmus glabra
Viburnum ’Eskimo’
Viburnum opulus
Viburnum opulus ’Roseum’
Viburnum opulus subsp. trilobum ’Alfredo’
Weigelia middendorffiana

Syringa – Pihapiirin syreenit


Syringa vulgaris ’Sensation’

Puutarhassa kasvaa kahdessa kohtaa vanhaa paikallista kantaa olevaa pihasyreeniä (lapsuuteni maisemissa pensasta kutsuttiin sireeniksi, aikuisena olen koettanut muistaa noudattaa virallista nimeä vaikka se kuulostaakin korvissani rumemmalta).

Halusin puutarhaan myös valkokukkaista muotoa ja (kiitos taimivaihtotapahtumien) sainkin useamman taimen. Eräänä keväänä Kibuvitsi-ystäväni toi Virosta hauskan keltakirjavalehtisen lajikkeen Syringa vulgaris 'Dappled Dawn' , joka varsinaisesti sai minut keräilemään pihapiiriin erilaisia Syringa-lajeja ja lajikkeita. Kokoelman aloittanut 'Dappled Dawn' tuhoutui, kun erehdyin antamaan ruohonleikkuuhomman henkilölle, joka ei erota yli puolimetristä puuvartista kasvia heinistä. Hmph. Löysin onneksi Türin puutarhamessuilta uuden taimen kesällä 2008.

Syreenilista:
Syringa josikaea
Syringa reflexa
Syringa reticulata
Syringa vulgaris
Syringa vulgaris ’Alba’
Syringa vulgaris ’Charles Joly’
Syringa vulgaris 'Dappled Dawn'
Syringa vulgaris ’Edward J. Gardner
Syringa vulgaris ’Krasavitsa Moskvy’
Syringa vulgaris ’Michel Buchner’
Syringa vulgaris ’Mme Lemoine’
Syringa vulgaris ’Mrs Edward Harding’
Syringa vulgaris ’Sensation’
Syringa vulgaris Andenken an Ludwig Späth
Syringa x chinensis
Syringa x henryi ’Tammelan kaunotar’

Hemerocallis – Päivänliljat


Hemerocallis hybr. 'Intriit'

Päivänliljasta tuli ennen mieleeni tylsä, kirkukeltaisin kukkasin kukkiva heinämäinen puska, joka omalla pihalla oli jo talon hankkiessani. Eeva-ystäväni (joka on totaalisen hullaantunut päivänliljoihin) osoitti kimppatilausten muodossa konkreettisesti joitakin vuosia sitten, että Hemerocallis-lajikkeista löytyy sekä kauniita värejä että mielenkiintoisia muotoja. Näitähän on saatava lisää!

Päivänliljat pihapiirissä:
Hemerocallis fulva
Hemerocallis hybr. 'Bue and Grey'
Hemerocallis hybr. 'Elisabeth Elain'
Hemerocallis hybr. 'Gentle Shepherd'
Hemerocallis hybr. 'Summer Wine'
Hemerocallis hybr. 'Baby Betsy'
Hemerocallis hybr. 'Cara Mia'
Hemerocallis hybr. 'Chicago Heirloom'
Hemerocallis hybr. 'Chicago Jewel'
Hemerocallis hybr. 'Children´s Festival'
Hemerocallis hybr, 'Crimson Pirate'
Hemerocallis hybr. 'Chosen Love'
Hemerocallis hybr. 'Cool It'
Hemerocallis hybr. 'David Kirchhoff'
Hemerocallis hybr. 'Destined to See'
Hemerocallis hybr. 'Ed Murray'
Hemerocallis hybr. 'Edge Ahead'
Hemerocallis hybr. 'Frans Hals'
Hemerocallis hybr. 'Jean Swan'
Hemerocallis hybr. 'Minstrel Boy'
Hemerocallis hybr. 'Rosy Returns'
Hemerocallis hybr. 'Samoa'
Hemerocallis hybr. 'Siloam New Toy'
Hemerocallis hybr. 'Siloam Show Girl'
Hemerocallis hybr. 'Esculenta'
Hemerocallis hybr. 'Artic Snow'
Hemerocallis hybr. 'Bed of Clouds'
Hemerocallis hybr. 'Bonanza'
Hemerocallis hybr. 'Elisabeth Elain'
Hemerocallis hybr. 'Indriit'
Hemerocallis hybr. 'Lake Norman Spider'
Hemerocallis hybr. 'Maymaker'
Hemerocallis hybr. 'Missouri Beauty'
Hemerocallis hybr. 'Nugget'
Hemerocallis hybr.'Prissy Peekadoo'
Hemerocallis hybr. 'Samar Star Fire'
Hemerocallis hybr. 'Siloam Double Classic'

19.2.2009

Conifers – Pihapiirin havut



Abies koreana, Koreanpihta


Luonnostaan tontilla kasvaa jokunen metsämänty, kaikki pihapiirin muut havupuut ja -pensaat on istutettu. Hernesypressit ja hibatuija ovat kakkosvyöhykkeellä melko epävarmoja menestymään, mutta se ei estä kokeilemasta. Pihassa on kokeiltu myös Neidonhiuspuun talvehtimista, mutta taimi päätyi vesimyyrien ruokalistalle ennen kuin selvisi kuinka Ginkgo Biloba talvista täällä selviäisi.

Havupuulista:


Abies concolor, Harmaapihta



Abies koreana, Koreanpihta

Abies mariesii, Honshunpihta
Abies sibirica, Siperianpihta
Chamaecyparis nootkatensis ’Pendula’, Nutkansypressi
Chamaecyparis p. ’Fil. Sungolld’, Kultahernesypressi
Juniperus horizontalis ’Golden Carpet’, Laakakataja
Juniperus chinensis ’Blue Alps’, Tarhakataja
Juniperus communis, Kotikataja
Juniperus communis ’Fjellblå’, Kataja
Juniperus communis ’Repanda’, Kääpiökataja
Juniperus communis suecica, Pilarikataja
Juniperus hor. ’Andorra Compact’, Maljakataja
Juniperus horizontalis, Sinilaakakataja
Juniperus horizontalis ’Blue Chip’, Laakakataja
Juniperus horizontalis ’Ice Blue’, Laakakataja
Juniperus horizontalis ’Wiltonii’, Laakakataja
Juniperus media Pfitzeriana Aurea, Tarhakataja


Juniperus procumbens ’Nana’, Harokataja



Juniperus scopulorum, Kalliovuorten kataja



Juniperus squamata ’Blue Carpet’, Kataja
Juniperus squamata ’Meyerii’, Sinikataja
Picea abies, Nimetön virolainen ’pötkökuusi’
Picea abies ’Acrocona’
Picea abies f. pendula, Surukuusi
Picea abies inversa, Riippakuusi



Picea abies tabulaeformis, Tapionpöytä



Picea glauca ’Conica’, Kartiovalkokuusi

Picea hybr., Nimetön virolainen lerppakuusi
Picea omorica ’Nana’, Kääpiöserbiankuusi
Picea omorika, Serbiankuusi
Picea pungens, Sinikuusi
Pinus mugo ’Pumilio’, Kääpiövuorimänty



Pinus Pumila Glauca, Pensassembra



Pinus Strobus, Strobusmänty

Pinus sylv. Fastigiata, Pilarimänty
Pinus sylvestris, Metsämänty
Taxus media ’Hicksii’, Kartiomarjakuusi



Thuja 'Golden Mop'

Thuja occidentalis ’Holmstrup’, Kartiotuija
Thuja occidentalis ’Woodwardii’, Pallotuija
Thuja occidentalis Smaragd, Timanttituija



Thujopsis dolabrata, Hibatuija


Tsuga canadensis

Kurjenmiekat – Iris


'Hocus Pocus'

Kurjenmiekoista osa päätyy vuosittain vesimyyrien suihin, mutta sitkeästi hankin uusia juurakoita pois popsittujen tilalle. Saksankurjenmiekoista osa on valittu puhtaasti hauskojen lajikenimien perusteella; Beatles-fani kuopukseni on halunnut omaan perennaryhmäänsä mm. I. Abbey Roadin ja Ringon.

Kurjenmiekkalista:
Iris germanica ’Hocus pocus’
Iris germanica ’Florentina Light Blue’
Iris germanica ’Howard Weed’
Iris ’Katharine Hodgin’
Iris ensata ’Fortune’
Iris ensata ’Gracieuce’
Iris germanica ’Blessed Again’
Iris germanica ’Copper Classic’
Iris germanica ’Crinoline’
Iris germanica ’Crystal Glitters’
Iris germanica ’Edward of Windsor’
Iris germanica ’Elisabeth of England’
Iris germanica ’Gracchus’
Iris germanica ’Grape Adventure’
Iris germanica ’Mary France’
Iris germanica ’Orageux’
Iris germanica ’Parfume Counter’
Iris germanica ’Patina’
Iris germanica ’Provencal’
Iris germanica ’Punchline’
Iris germanica ’Ringo’
Iris germanica ’Wabash’
Iris germanica Abbey Road
Iris germanica Galland Moment
Iris germanica Marina Raskova
Iris germanica sin.
Iris Pallida Argenteis ’Bleu Lavande’
Iris pseudocarus
Iris pumila
Iris reticulata ’Gordon’
Iris sibirica
Iris sibirica ’Butter and Sugar’
Iris sibirica ’Ottawa’
Iris sibirica ’Silver Edge’
Iris sibirica ’Snow Queen’
Iris sibirica ’Sokerivene’
Iris sibirica ’Wabash’
Iris sibirica ’White Swirl’
Iris spuria
Iris versicolor

Rhododendron – Alppiruusut ja atsaleat



Tontti ei varsinaisesti ole mikään alppiruusuharrastajan ihannetontti, mutta talon pohjoispäädyn suojassa ja tontin reunalla pensaikossa kasvaa pieni ryhmä alppiruusuja. Atsaleat, jotka sietävät aurinkoa enemmän, on sijoiteltu enimmäkseen etu- ja olopihalle.

Rhododendron balfourianum var. aganniphoides
Rhododendron brachycarpum subsp. tigerstedtii ’P.M.A. Tigerstedt’
Rhododendron brachycarpum var. tigerstedtii x wardii
Rhododendron brachycarpum x aureum F2
Rhododendron calendulaceum KT
Rhododendron catawbiense ’Catawbiense Grandiflorum’
Rhododendron catawbiense ’Nova Zembla’
Rhododendron caucasicum ’Cunningham’s White’
Rhododendron hybr. ’Graffito’
Rhododendron mollis ’Apple Blossom’
Rhododendron mollis ’Koningin Emma’
Rhododendron mollis ’Oriental Queen’
Rhododendron mollis sp japonicum
Rhododendron oreodoxa var. fargesii
Rhododendron tomentosum
Rhododendron vernicosum
Rhododendron x fraseri

Clematis – Pihapiirin kärhöt



Kärhöjä on istutettu vuosien varrella pitkin ja poikin pihaa, mutta ihan kaikkia alla olevan listan kärhöjä tuskin on enää olemassa. Pihassa saattaa lisäksi kärhöjä, jotka olen unohtanut merkitä, joten lista on tällä hetkellä enemmän muistilistani tontille istutetuista kärhöistä kuin varsinainen puutarhan "kärhölista".

Clematis ’Rooguchi’
Clematis ’Aljonuska’
Clematis ’Bill Mac Kenzie’
Clematis ’Entel’
Clematis ’Pamjat Serdtsa’
Clematis ’Propertius’
Clematis ’Saphira Indigo’
Clematis ’Valge Daam’
Clematis ? ’Marjaana’
Clematis ? Timo I / 2007
Clematis ? Timo II / 2007
Clematis ? Timo III / 2007
Clematis albina var. ochotensis ’Frances Rivis’
Clematis alp. ’Purple Spider’
Clematis alp. ’White Columbine’
Clematis alpina ’Willy’
Clematis diversifolia ’Blue Boy’
Clematis hybr. ’Alborosea’
Clematis hybr. ’Anna Karolina’
Clematis hybr. ’Asao’
Clematis hybr. ’Ballet Skirt’
Clematis hybr. ’Betty Corning’
Clematis hybr. ’Blue Light’
Clematis hybr. ’Cyanea’
Clematis hybr. ’Hagley Hybrid’
Clematis hybr. ’Huvi’
Clematis hybr. ’Ilka’
Clematis hybr. ’Kardynal Wyszynski’
Clematis hybr. ’Madame le Coultre’
Clematis hybr. ’Maria’
Clematis hybr. ’Marmori’
Clematis hybr. ’Matka Urzula Ledóchowska’
Clematis hybr. ’Mikelite’
Clematis hybr. ’Minister’
Clematis hybr. ’Multi Blue’
Clematis hybr. ’Negus’
Clematis hybr. ’Niobe’
Clematis hybr. ’Petit Faucon’
Clematis hybr. ’Piilu’
Clematis hybr. ’Pink fantasy’
Clematis hybr. ’Polish Spirit’
Clematis hybr. ’Pulmapäev’
Clematis hybr. ’Roko-Kolla’
Clematis hybr. ’Romantika’
Clematis hybr. ’Rouge Cardinal’
Clematis hybr. ’Royal Velours’
Clematis hybr. ’Rüütel’
Clematis hybr. ’Silmakivi’
Clematis hybr. ’Vetka’
Clematis hybr. ’Ville de Lyon’
Clematis hybr. ’Warsawska nike’
Clematis hybr. ’Westerplatte’
Clematis intergrifolia
Clematis Jackmanii ’Blekitny Aniol’
Clematis jouiniana ’Praecox’
Clematis macropetala ’Cecile’
Clematis macropetala ’Markhams Pink’
Clematis macropetala ’White Swan’
Clematis macropetalum ’Tage Lundell’
Clematis recta
Clematis tangutica ’Anita’
Clematis vit. ’Purpurea P. Elegans’
Clematis vitalba
Clematis viticella ’Södertälje’

15.2.2009

Lintujen juoma-allas


Vaskitsan pajan metallikurssilla suunnittelin ja pakotin kuparista puutarhaa varten lehdenmuotoisen kipon, joka ensi kesästä alkaen toimittaa lintujen juoma-altaan virkaa. Tein ensin pienemmän kulhon oppiakseni tekniikan.

Seppä Niemisen taontakursseista on meille kuopuksen kanssa muodostunut jotensakin "must"-juttuja. Hyvä kurssinvetäjä saa innostumaan uusista tekniikoista ja Vaskitsa on koulutuspaikkana mukavan matkan päässä.

Pian pääsemme tekemään metallitaidetta ja käyttöesineitä kotonakin, sillä työvälineistä suurin osa on hankittu. Perjantaina hankin ensimmäisen kuparilevyn; metri kertaa kahden palasta saa taottua yhtä ja toista...