10.2.2009

1997 – vuohenputkea ja villivadelmia



Syyskuussa 1997 minusta tuli tämän pihapiirin haltija. Sain pankkilainaa, puoli hehtaaria hoitamatonta pihaa ja surkeasti remontin tarpeessa olevan vanhan talon II-vyöhykkeeltä, pääkaupunkiseudun tuntumasta. Oma tupa, oma lupa.

Tuumin, että "tästä voi perheemme saada aikaan mitä tahansa". Pihasuunnitelmille saati puutarhan hoidolle ei ollut tilaa, sillä talo vaati kaiken huomiomme. Käyttövesi lirisi tiskialtaaseen ruosteisena liruna rajanaapurin hoitamattomasta pintavesikaivosta (johon meillä on käyttöoikeus) ja katosi vitkastellen näkyvistä imeytyen viemäriputkiston tukkeiden lävitse toisen rajanaapurin tontilla olevaan "likolampeen". Keittiön lattian alla oli vetinen betonikellari ja nurkassa olevaa puuhellaa ei naapurien mukaan kannattaisi lämmittää, sillä se "ei ollut koskaan vetänyt kunnolla ja hormi on jo ravistunut". Tulipesässä oli muutaman puukalikan lisäksi sanomalehti vuodelta 1964, joten uskoin puhetta. Keittiökalusteet, liesi ja sähköt olivat "ajalta ennen Edisonia" ja vesikatto vuoti savuhormin juuresta.

Muiden juhliessa pikkujoulua jätimme hyvästit rivitalokodille Klaukkalassa, muutimme asumaan talon suurimpaan huoneeseen ja naapurustosta palkattu remonttimies alkoi purkaa vastahankittua taloamme huone kerrallaan korjaten ja kunnostaen.

Pihaa en juuri ehtinyt murehtia, sillä murheita oli muitakin. Rahoitin remonttia hartiapankilla ja korjaustarpeet tietenkin osoittautuivat arvioitua suuremmiksi, kuopus oli menossa eskariin, esikoinen aloittaisi syksyllä ekaluokan, lasten isä oli löytänyt nuoremman ja etsiskeli asuntoa muualta ja toimistollani takkusi atk-tekniikka. Ystäväni neuvoivat, että "jätä koko taloprojekti, tuosta et selviä".

Ei kommentteja: