9.2.2009

Ojankaivuutyötä sähköisen pihapiirin luomiseksi



Tervetuloa virtuaalipuutarhaani.
Yritysten ja erehdysten kautta ("ei vahingossa vaan sattumalta", kuten tuttu seppä tapaa sanoa) olen edennyt bloginrakentelussani tähän. Eli en juuri mihinkään, sillä ohjelman toiminnot eivät selvästikään pidä umpimähkäisestä kokeilustani "mitähän tapahtuu, kun painan tuosta".

Hukattuani lukuisan joukon mahdollisuuksia tallentaa tekstiä ja liitettyäni saman kuvan useampaan kertaan sivulle vain kadottaakseni sen blogiavaruuden mustaan aukkoon aion entistä itsepäisemmin saada puutarhani kukoistamaan (ja kuihtumaan) myös virtuaalisesti.


1 kommentti:

Annikki kirjoitti...

Sitkeästi olet toiminut ja kaunista saanut aikaan.Ymmärrän ilosi ja väsymisesi, sillä itse yli 70 vuotiaana 3 v sitteän aloitin ryteiköksi jätetyn ja saatatun romuisen pihan ja 40 m2 talon kunnostamisen. Ainoastaan pakollisissa töissä ammattimiestä käyttäen. Ruusuja ym on tontti täynnä, ja lisää tulee.Viimeinen ponnistus oli viikko sitten kissatarhan verkottaminen valokatoksen alle. Olin kuin pikku apina muutaman päivän sen kanssa.